Irlanninsetteri metsästyskoirana

Irlanninsetteri kehitettiin Irlannissa metsästyksessä käytettäväksi seisovaksi lintukoiraksi. Irlanninsetteri on kanalintujen (metsälinnut; metsot, teeret, riekot ja peltolinnut; peltopyyt, fasaanit) metsästykseen käytetty, linnut maahan paikoilleen pysäyttävä lintukoira.

"Kanakoiralla metsästämisen perusidea on yksinkertainen. Koira etsii itsenäisesti luovien, tuulta hyväksikäyttäen riistan hajuja ja kun se lopulta saa vainun, se pysähtyy ja jää seisomaan paikalleen lukiten linnun niille sijoilleen. Metsästäjä tulee koiran luo ja ohjaa koiransa karkottamaan lymyävän riistan liikkeelle. Kun riista, esimerkiksi kanalintu lennähtää pakoon, metsästäjälle tarjoutuu mahdollisuus saada itselleen saalis. Ammuttaessa koira on paikallaan ja noutaa linnun vasta luvan saatuaan.

Tässä on siis tiivistetysti kanakoirametsästyksen periaate ja ihanne. Todellisuus on keskimäärin jotain muuta. Koiran koulutustaso on keskeisin syy siihen, että ihanne ei aina toteudu. Hyvin toimivan kanakoiran kouluttaminen on kärsivällisyyttä vaativa puuhaa ja se kestää jopa vuosia. Ja juuri kun koira on valmis ja oppinut käsittelemään erilaisia riistalajeja, se on jo elinkaarensa ehtoolla. Taas alkaa uuden koiran koulutus."

- Jukka Bisi, kanakoiraharrastaja ja Metsähallituksen ylitarkastaja

Metsästysharrastuksen puolesta tehty tiedonvälitys yhdistyksessä tuottaa tulosta

(Irlanninsetteri 04/2006)

”Riistalle heränneiden” joukko kasvaa tasaisesti

Vastikään uuden nimen saaneen yhdistyksemme ensimmäinen tapahtuma nimenmuutoksen jälkeen oli Paneliassa pidetty peltopäivä. Panelian metsästysseuran ampumaradalle aamun haulikkoammuntaharjoituksiin kokoontui parisenkymmentä jäsentä koirineen. Lyhyen esittelykierroksen jälkeen oli todettavissa, että yhdellä sun toisella mukana olleista oli koiran hankkimisen myötä syttynyt mielenkiinto metsästystä kohtaan; oltiin leikkimielisesti sanottuna ”herätty riistalle”. Päivä toi vasta-alkajille aimo annoksen tietoa ja kokemusta, jollekin sananmukaisesti myös kasteen metsästyksen maailmaan raikkaassa pelto-ojassa.

Panelian päivän eteen töitä paiski jälleen kerran Terhi Pönni, kiitokset siitä! Kouluttajina päivän aikana toimivat Martti Malmari ja Antti Soini, kiitokset myös heille työpanoksesta päivän onnistumiseksi.

Panelian lisäksi yhdistyksemme pohjoisen Suomen harrastajat ovat ammentaneet oppia koiran metsästyskoulutukseen tahollaan, yhteistyössä Kymen settereiden ja pointtereiden kanssa.

Citysetteristä metsästyskoira

Terhi Pönni

Vilma tuli meille neljä vuotta sitten lenkkikaveriksi ja täyttämään cockeri Emman jättämää aukkoa. Yhtäkkiä kotona oli temperamenttinen aktiivinen setterin pentu, jolle ei riittänyt mikään: ei leikki eikä lenkki. Olin tottunut cockeriin, joka kulki kadulla ilman hihnaa ja oli kuin "ihmisen mieli".

Varsin pian huomasin, ettei Vilma voisi saada koskaan moista katuvapautta. Vuoden ajan kokeilimme kaikenlaista lenkkeilyn lisäksi. Kävimme toko –koulutuksessa josta Vilma ei kiinnostunut yhtään: istumaan kentän laidalle selkä kentän suuntaan, vaikka olisin tarjonnut hanhenmaksaa – ei vastakaikua tullut. Seuraavaksi kokeilin agilitya, jossa kävimme koko alkeiskurssin – A-este, keinu, kepit –jos luoja suo-, muttei sitten muuta. Joten sekään ei ollut meidän juttu.

Vilma oli kyllä seissyt puluja torin laidalla ja jahdannut pikkulintuja, johon en antanut lupaa. Kerroin Vilmalle, ettei se ole lintukoira, mutta… onhan se. Jossain vaiheessa huomasin, että sen veri vetää linnuille, joten päätin antaa sille sen mahdollisuuden siihen, mihin sen geenit vetivät. Olin aina ollut sitä mieltä, että mitään eläintä ei hätyytetä jonkun huvin vuoksi, mutta mitä ei "äiti" tekisi "lastensa" harrastusten vuoksi.

Olin lukenut kirjan "Kuinka koulutan kanakoirani", mutta olen luonteeltani hyvin nössö, joten en halunnut toimia kirjan opetusten mukaan. Minulle ei myöskään ole koskaan ollut ajatuksena itse metsästys. Metsälenkeillä annoin luvan Vilmalle etsiä "tipiä". Siitä alkoi meidän uusi elämä, lenkeille tuli ihan uudet ulottuvuudet. Kun näet setterin hakevan metsän molemmin laidoin (se on luontaista) ja aikansa "pöllyttäen" linnut se vihdoin seisoo teerelle, kylmät väreet kulkevat pitkin omaa selkää… on se niin upea näky! Sitten vain toivot, ettet tee isoja mokia.

Ei se mitään, vaikket osaisikaan toimia oikein, annoithan kuitenkin mahdollisuuden seisovalle kanakoirallesi. Nyt tiedän omistavani metsästyskoiran ja toisenkin, koska Rita tuli taloon kaksi vuotta sitten. Aluksi Ritan kanssa minulla oli suuri suunnitelmia, mutta ne tyssäsi käärmeen puremaan Ritan ollessa neljän kuukauden ikäinen. Tuho oli yllättävän suuri ja koira oli kunnossa vasta vuoden ikäisenä. Sen jälkeen odotukseni Ritan kohdalta ovat rajoittuneet siihen, että se pysyisi hengissä. Ritassa on esimerkki "luomu" koirasta, jolta ei ole koskaan vaadittu mitään. Nyt kaksivuotiaana se on erittäin aktiivinen lintukoira, joka löytää linnut mutta pöllyttää ne seisomatta ja menee haukkuen perään. Myös puput kelpaavat saaliiksi. Aivan varmasti myös Rita on joskus seisova lintukoira kunhan tuo tulisuus vähän laantuu.

Itselläni on nykyään metsästyskortti (tyttäreni mielestä tosi absurdi ajatus; äiti pyssyn kanssa metsässä). Asetta en omista enkä ole aikonut hankkiakaan. Kokeissa kyllä käymme, se on ihan mukavaa pelloilla kävelemistä, ei enää nykyään sellaista akuin joskus ennen. Tuomarit ovat mukavia ja asiantuntevia, neuvoja saa halutessaan. Nainen ei ole miestä huonompi eikä setteri pointteria, kaikkihan me joskus aloittelijoita olemme.

Jokainen koira on myös erilainen, omistani vanhempi toimii hyvin metsäkanalinnuille metsässä ja nuorempi pellolla; sen tulee äitiä ikävä sankassa metsässä ja haku on sen mukaista jaloissa pyörivää. Mutta pelloilla kun ei ole esteitä mennään ja lujaa. Siellä vanhempi taas ei edes aukea hakuun ellei linnun hajuja löydy ja pelto on Vilman mielestä aivan turha koska ne linnut on kumminkin pusikossa. Eli makuja on monia.

Onnistunut päivä fasaanipelloilla

(Irlanninsetteri 4/2002)

Pirteässä 15 asteen pakkassäässä kokoonnuimme Virtain Kotalaan Ylisen Sepon fasaanifarmille. Jo pihassa meitä oli vastassa hyvät hajut, joten koirat olivat melko malttamattomia odotellessamme viimeisiä paikalle tulijoita.

Olimme sopineet Sepon kanssa, ettei aseita oteta mukaan turvallisuus syistä maiden ollessa melko pienet koirien lukumäärään nähden. Paikalle nimittäin saapui yksi gordoninsetteri, kolme punavalkoista irlanninsetteriä ja yksitoista punaista irlanninsetteriä emäntineen ja isäntineen.

Seppo selitti, millä alueilla saimme koiriemme kanssa toimia, ettemme eksy naapurin puolelle. Jaoimme porukan kahtia ja lähdimme "tipejä" etsiskelemään. Melkein kaikki koirakot olivat olleet ennenkin kyseisessä puuhassa, joten haimme parihakua, jossa on aina kaksi koiraa kerrallaan hommissa. Erät olivat kymmenen minuutin mittaisia ja joka erässä koira sai uuden parin.

Aamulla lintuja oli niukemmin kuin iltapäivällä, johtuikohan pakkasesta vai nenästä…? Päivällä pidimme Sepon laavulla makkaranpaistotauon partiopoika Kaukon sytyttämillä tulilla. Samalla rupattelimme koirakokemuksista ja kommelluksista. Iltapäivällä jaoimme porukan uudelleen, että saimme koirille uusia hakupareja.

Maastot olivat peltoa, metsää ja risukoita sekä hyviä ojanvarsia. Alueella oli myös ruokintapaikkoja fasaaneille, joista koirat saivat taatusti hajuja ja lisää puhtia juoksuun. Illansuussa ennen kotiin lähtöä ynnäsimme kokemuksiamme. Saldoksi saimme hyviä seisontoja, pari törmäystä, niin reippaanlaisia kuin hillittyjäkin peräänmenoja sekä työtapaturmana kolme kuollutta fasaania.. Seisontakynnys tuntui olevan kaksivärisillä settereillä tällä kertaa matalampi, mutta lintuja löysivät niin yksi- kuin kaksivärisetkin tasapuolisesti. Kaiken kaikkiaan pidimme päivän antia hyvänä. Sää oli suosiollinen ja seura mukavaa; päätimme tulla toistekin.