Punainen irlanninsetteri kehitettiin Irlannissa metsästyksessä käytettäväksi seisovaksi lintukoiraksi. Rotu polveutuu punavalkoisista irlanninsettereistä ja tuntemattomista yksivärisistä punaisista koirista. Rotutyyppi oli selkeästi vakiintunut jo 1700-luvulla.
The Irish Red Setter Club perustettiin vuonna 1882 edistämään rodun käyttöä ja jalostusta. Yhdistys julkaisi rotumääritelmän vuonna 1886 ja on siitä lähtien järjestänyt kenttäkokeita ja näyttelyitä rodun tason arvioimiseksi. Vuonna 1998 yhdistys julkaisi määritelmän rodun työskentelytavasta. Tämä yhdessä rotumääritelmän kanssa kuvailee rakennetta ja työskentelytapaa. Tämän päivän punainen irlanninsetteri on suurimman osan vuodesta perhekoira ja metsästävä kanakoira sitten metsästysaikaan. Rotua käytetään paljon myös mm. näyttely-, agility-, ja tokokoirana.

Punavalkoinen irlanninsetteri

Kun irlanninsetterit tulivat näyttelyihin 1800-luvun puolivälin jälkeen, oli paljon epätietoisuutta niiden oikeasta väristä. 1800-luvun lopulla punainen setteri oli käytännössä syrjäyttänyt puna-valkoisen, josta tuli niin harvinainen, että sen luultiin kuolleen sukupuuttoon. 1920-luvulla rotua alettiin elvyttää uudelleen. 1944 rotu oli vahvistunut riittävästi ja voitiin perustaa oma yhdistys. Nykyisin sitä näkee ilahduttavan paljon näyttelyissä. Metsästäjät pitävät puna-valkoista setteriä parempana sen rauhallisemman luonteen vuoksi ja siksi, että se näkyy paremmin syksyisessä maastossa.

Sukujuuriltaan metsästäjiä

Irlanninsetteri kehitettiin Irlannissa metsästyksessä käytettäväksi seisovaksi lintukoiraksi. Irlanninsetteri on kanalintujen (metsälinnut; metsot, teeret, riekot ja peltolinnut; peltopyyt, fasaanit) metsästykseen käytetty, linnut maahan paikoilleen pysäyttävä lintukoira.

"Kanakoiralla metsästämisen perusidea on yksinkertainen. Koira etsii itsenäisesti luovien, tuulta hyväksikäyttäen riistan hajuja ja kun se lopulta saa vainun, se pysähtyy ja jää seisomaan paikalleen lukiten linnun niille sijoilleen. Metsästäjä tulee koiran luo ja ohjaa koiransa karkottamaan lymyävän riistan liikkeelle. Kun riista, esimerkiksi kanalintu lennähtää pakoon, metsästäjälle tarjoutuu mahdollisuus saada itselleen saalis. Ammuttaessa koira on paikallaan ja noutaa linnun vasta luvan saatuaan.

Tässä on siis tiivistetysti kanakoirametsästyksen periaate ja ihanne. Todellisuus on keskimäärin jotain muuta. Koiran koulutustaso on keskeisin syy siihen, että ihanne ei aina toteudu. Hyvin toimivan kanakoiran kouluttaminen on kärsivällisyyttä vaativa puuhaa ja se kestää jopa vuosia. Ja juuri kun koira on valmis ja oppinut käsittelemään erilaisia riistalajeja, se on jo elinkaarensa ehtoolla. Taas alkaa uuden koiran koulutus."

- Jukka Bisi, kanakoiraharrastaja ja Metsähallituksen ylitarkastaja